Historia

Musiikki on kiinnostanut jo pikkupojasta lähtien ja olen kuulemma jo muutaman vuoden ikäisenä ollut kova laulamaan. Ensimmäiset julkiset esiintymiseni ovat olleet jossain ala-asteen juhlissa joissa olen laulanut joitain säkeitä ihan yksikseni.

13-vuotiaana pitkällisen vonkumisen jälkeen sain joululahjaksi toivomani sähkökitaran. Treenailin ihan tosissani yksikseni ja opettelin jopa tunnistamaan joitakin perusnuotteja. Tuohon aikaan ajattelin ihan vakavasti että minusta tulee jonain päivänä huippukitaristi.

Ylä-aste aika meni siis kitaraa rämpytellessä ja kun pääsin lukioon, alkoivat syntyä myös ensimmäiset omat sanoitukset. Noihin aikoihin oli myös ensimmäinen bändiviritelmä nimeltään Intestine josta ei sitten kumminkaan tullut mitään. Noilta ajoilta on myös olemassa vanhin, sittemmin kyllä uudelleen väsätty oma biisi eli viinaa ja naisia, josta sittemmin tuli Aku Syndromen nimikkobiisi.

Lukiovuosina kumminkin vahvistui entisestään se käsitys että oma bändi oli saatava. Omia biisejä oli jokunen ja hillitön hinku päästä soittamaan. Monien sattumusten kautta syntyi sitten Aku Syndrome. Elettiin lokakuuta 1995. Alkuperäisessä kokoonpanossa oli minun ja Ruuskasen Antin lisäksi myös laulaja nimeltä Fonzie. Kun Fonzie vuoden vaihteessa poistui kuvioista, niin minun oli sitten uhrauduttava laulajan uralle. En ollut ennen tuota episodia juurikaan bändin kanssa suutani aukaissut. Älytön treenaaminen tosin tuotti tulosta kun käytännössä lähes asuttiin soittokämpällä niin väkisinkin siinä jotakin oppi.

Aku Syndromen ensimmäinen epävirallinen keikka oli helmikuussa 1996 ala-asteen aamun avauksessa Rovaniemellä. Soiteltiin se Ruuskasen kanssa kahdestaan kun yrityksistä huolimatta emme onnistuneet saamaan basistia bändiin. Samoihin aikoihin äänitettiin myös ensimmäiset treenikämppä äänitteet sillä seurauksella että meille tarjottiin ihan oikeaa keikkaa saarenkylän nuorisotalolle johonkin limudiscoon. Keikka lyötiin lukkoon ja alkoi armoton basistin metsästäminen. Neljä päivää ennen h-hetkeä Sysmäläisen Wiljami astui kuvioihin ja otti basistin pestin vastaan. Aku syndrome oli näin viimein kasassa ja heitti ensimmäisen oikean keikkansa 1.3.1996. Tuon jälkeen minua ei ole estradeilta pois saanut kirveelläkään.

Aku Syndrome pysyi tuossa kokoonpanossa puolitoista vuotta. Soitettiin varmaan jokaisissa kissanristiäisissä Lapin alueella. tutuiksi tulivat varsinkin Ivalo ja Kemijärvi. Oli jännä huomata että jengi ihan oikeasti kuunteli meitä vaikka me ei oltu ikinä pidetty itseämme mitenkään vakavanaamaisena bändinä. Itse asiassa Ruuskanen oli meistä varmaan ainoa joka osasi oikeasti soittaa. Silti pääsimme esiintymään mm Down by the Kemijokeen sekä rämpyttelimme Jutajaisissa näytelmässä nimeltä Peilimies. Naamat oli lehdessä muutaman kerran ja oikeastaan tuon älyttömän itsensä tyrkyttämisen seurauksena meidät tunnettiin ihan hyvin. Ensimmäinen oikea studiodemo äänitettiin kesällä 1996 ja sitä myytiin tuttaville ja sukulaisille vajaat 100 kappaletta.

1997 oli muutosten vuosi monessakin mielessä. Minä kirjoitin ylioppilaaksi ja lähdin armeijaan. Aku Syndrome oli voimissaan ja haaveissa oli oman levyn äänitys. Ainoa pieni ongelma oli että ei ollut rahaa. Ongelma sai hieman yllättävän ratkaisun kun maaherra Hannele Pokka palkitsi neljä lappilaisyhtyettä esimerkillisestä nuorisotyötoiminnasta ja me olimme yksi heistä. Saimme viidentuhannen markan stipendin jonka päätimme sijoittaa levyn julkaisuun.

Samoihin aikoihin tapahtui myös miehistön vaihdos. Minä ja Ruuskanen emme olleet mitenkään vakuuttuneita Sysmäläisen soittomotivaatiosta. Olin menneenä kesänä festarireissulla tutustunut Petri Olloseen joka vaikutti enemmän kuin innostuneelta soittamaan bändissämme. Pitkällisen pohdinnan jälkeen päädyimme vaihtamaan Sysmäläisen Olloseen mikä oli ihan oikein näin jälkikäteen ajateltuna. Tosin silloin päätös oli ihan helvetin vaikea koska me olimme tulleet Sysmäläisenkin kanssa hyviksi kavereiksi. Tilanne hoidettiin kuin miehet ja olemme hyvissä väleissä edelleenkin.  

Ollonen toi bändiin vähän lisää intoa ja mies omisti myös melkoisen kasan soittovehkeitä, jotka luonnollisesti auttoivat köyhän bändin toimintaa merkittävästi. Keikkaa heitettiin jonkin verran ja samalla treenattiin kuin pöljät studioa varten. Aku Syndromen ensimmäinen ja myös ainoa ihan virallinen levy, Pitäis olla jo ep näki päivän valon kesällä 1998. Sitä myytiin valehtelematta ainakin 300 kappaletta ja ainakin 200 kpl on jaettu promootio tarkoituksessa vähän sinne sun tänne. Se levy oli sitä aikaa ja nykyisinkin tulee noita biisejä välillä rämpyteltyä. Olihan se hienoa kun oli tehnyt ihan oikean levyn.

Asia on sinänsä vähän kaksipiippuinen sillä vaikka kuinka pidimme silloin itse levystämme ja vastaanotto oli muutenkin positiivinen, niin mitään sen kummempia staroja meistä ei tullut. Oli jotenkin hiukan takki tyhjä kun sitä kauan kaivattua levytys-sopimusta ei sitten tullutkaan. Tosin rehellisyyden nimissä ei se näin jälkikäteen huonosti ole että bändi saa ensimmäiseltä levyltään jopa muutaman biisin soimaan radiossa. Niihin aikoihin vain tuntui että mikään ei riitä.

Vuosi 1998 oli sinänsä ihan loistava että naama oli lehdessä usein, saatiin tehtyä viimein levy ja väsättiinpä minun laulujen pohjalta jopa musikaalikin. Tämä sattui Kemijärvellä. Tarinan nimi oli Elämän nälkä. Se oli sinänsä ihan mukava projekti ja poiki ihan hyviä kontakteja. Se oli oikeastaan se ensimmäinen kerta kun tulin pois Syndromen varjoista ja tein jotakin ihan omalla nimelläni.

Seuraava vuosi toi mukanaan taas uudet kujeet. Olimme Ollosen kanssa useana iltana rämpytelleet akustisesti paikallisessa ravintolassa ja päässä muhi ajatus että tällä hommalla vois joitakin markkoja tienata. Puuttu vain se juttu? eli miten homma toteutetaan. Kaveriporukkaamme oli siinä jokin aikaa sitten ilmestynyt uusi naama eli Antti Suhanko. Mies sai eräällä festarireissullamme lempinimekseen länkkäri. Vähän ajan kuluttua tästä päässä välähti. Suomirockia lännentyylillä ja Suhanko soittamaan bongoa. Suhanko ei aluksi kyllä ollenkaan lämmennyt ajatukselle enkä tosimielessä edes tiedä oliko mies ikänään soittanut mitään instrumenttia, mutta siinä hapsutakissa ja huopahatussa se oli niin koominen näky että pakko se oli bändiin saada. Muistaakseni viikon verran miestä bändiin suostuteltiin ja viimein bändi saatiin kasaan Oluthuoneen baaritiskillä maaliskuussa 1999. Bändin nimeksi päätettiin yhdeltä istumalta Auringonlaskun Ratsastajat.

Monen asioiden sattumuksen kautta asiat lähtivät eteenpäin. Suhanko oli pikkukännissä Oulussa mennyt mainostamaan bändiämme jossain kotibileissä. Eräs niin sanottu paikallinen musakiho sitten innostui meistä ja myi meille kahteen viikkoon yhteensä yhdeksän keikkaa ja aikaa treenata oli tyyliin tasan viikko. Jotenkin siitäkin sähellyksestä selvittiin ja näin pikku orkesterimme teki ihan oikean Oulun kiertueen. Reissu oli monessakin mielessä koominen mutta kaikkea siellä sattunutta ei viitsi julkisesti mainita. joka tapauksessa, asuimme kaksi viikkoa autossa Oulun kauppatorilla.

Auringonlaskun ratsastajat oli tien päällä lähes kaksi vuotta. Tähän aikaan sisältyi monia ikimuistoisia reissuja. Bändi oli tavallaan se minun koulu eli oli pakko perehtyä ja kehittää myös liiketoiminnallista osaamista sekä pitää suhteita yllä. Jossakin vaiheessa Ollonen jättäytyi touhusta pois ja muutti Helsinkiin. Aukko paikattiin Turkin Veskulla, joka sai saman tien lempinimekseen Speedy Keinonen. Heitettiin keikkaa ihan ympäri Suomen ja homma oli siihen kokemukseen nähden ihmeenkin ammattimaista vaikkakin muutamia ihan emämokiakin matkaan mahtui. Pikkuhiljaa bändi sitten hiljeni useidenkin eri syiden yhteen sattumista. Tätäkin projektia on sittemmin kyllä hieman yritetty lämmitellä eikä se ihan tuulesta temmattu ajatus ole että bändi vielä jonain päivänä keikalla nähdään.

Välillä muutin opiskelujen perässä pariksi vuodeksi sodankylään. Uusi paikka toi heti uudet kujeet. Aloitin mm juontohommat sekä perehtymään dj:n ja karaokevetäjän ammattiin vähän enemmänkin. Työn ohessa oppi myös käyttämään kaikenlaisia teknisiä vempaimia joiden tuntemisesta on nykyisin suurta hyötyä. Sodankylässäkin piti tietysti olla bändi ja eräänkin näköisiä viritelmiä aikaiseksi saatiin. Myös Aku Syndrome on heittänyt toistaiseksi viimeiseksi jääneen keikkansa Sodankylän jäähallissa 2001.Yksi ainoa Sodankyläläisistä viritelmistä pääsi keikalle asti. Trio Haavi-auki heitti hyväntekeväisyyskiertueen vappuna 2002. Se oli sinänsä ihan hauska projekti ja sitäkin voisi olla mukava jatkaa joku päivä. Sodankylässä asumani pari vuotta olivat melkoista autossa istumista. Kävin samoihin aikoihin töissä Oulussa sekä touhusin musahommia Rovaniemellä niin auton mittariin tuli helposti tuhat kilometriä viikossa.

Loppuvuoden 2002 sekä alkuvuoden 2003 soittelin lähes pelkästään levyjä sekä vedin karaokea. Kävin myös Yrittäjä koulutuksen ja aloin syventämään tätä liiketoiminta osaamistani. Samoihin aikoihin lauleskelin jopa karaokekisoissa joista voitin jopa muutaman. 2003 tapasin myös muutaman ihan mielenkiintoisen tyypin kun lupauduin lauleskelemaan hevibändissä nimeltä Originy. Ensimmäinen ja toistaiseksi ainoaksi jäänyt äänite Mortality julkaistiin alkuvuodesta 2004. Tältä reissulta on jäänyt matkaan mm kitara virtuoosi nimeltä Esa Lääkkölä jolle nykyisin nakitan kyllä lähes kaikki kitaran soittohommat joihin en yksin pysty. Ollaan heitetty mm duo keikkaa. Lisäksi samaisen vuoden kesällä perustettiin myös cover bändi nimeltä Rock Clover, jossa soittelee melkein kaikki ex Originy äijät. kyseinen poppoo on vieläkin kasassa. tosin sitä ollaan hieman miksattu mm miehistön suhteen mutta tarkoituksena olisi käydä taas jokunen keikka heittämässä.

Vuodesta 2005 on monella muotoa tullut välivuosi. Lääkkölä on armeijassa ja itse olen yrittänyt töitteni ohella käydä myös koulua. Keikkoja on kyllä tarjottu silloin tällöin mutta kun yksinkertaisesti ei jouda tekemään. Tosin valoa tunnelin päässä on jo näkyvissä siinä mielin että nyt treenataan taas innolla ja itse ainakin uskon että jokin projekteistani on tehnyt ainakin yhden keikan ennen vuoden vaihdetta. Olen nykyisin muutenkin alkanut keskittymään tekemään juttuja omalla nimelläni.

Vuosi 2006

Vuosi 2006 oli ja meni aikalailla vilauksessa. Enimmäkseen touhusin ravintola Legendan baaritiskin takana Dj:nä, karaoke-setänä, tarjoilijana ja vuoropäällikkönä. Laulamaan ja soittamaankin sivussa ehti, tosin ei ihan niin paljon kun olisin halunnut mutta jotain kumminkin. Koulu alkaa olla loppusuoralla ja eiköhän nuo restonomin paperit ilmesty kouraan tämän vuoden aikana. Vuodesta 2006 jäi päällimmäisenä käteen se että minulla on ihan oikea ammatti ja työsuhde. Ravintolan vuoropäällikkö ei ole kyllä sitä mitä nuorempana suunnittelin mutta on se ihan kiva että enää ei tarvitse henkensä pitimiksi rämpytellä kaikenmaailman kissanristijäisissä. Yritän kaiketi tässä vain sanoa että laulaminen ja soittaminen on huomattavasti mukavampaa kun sitä ei tarvitse naama irvessä ja euron kuvat silmissä tehdä. Tätä kirjoittaessa on vasta helmikuu ja soittokeikkojakin on tilattu jo ensi kesälle. hyvältä näyttää ja ennen kaikkea mieltä lämmittää varsinkin se että kysyntää näyttää olevan paljon. ihmeenkin paljon siihen nähden että en ole edes juurikaan ollut esillä pariin vuoteen ja julkiset esiintymiset ovat olleet todella harvassa. Kaikessa hiljaisuudessa olen myös viritellyt yritystoimintaani ja siltäkin osin näyttää lupaavalta. Lisää tietoa aiheesta ilmestyy sivuilleni heti kun ajankohtaista on. Tarkoitus olisi myös saada uutta studiomateriaalia ulos kevään aikana ja maistiaset julkaistaan sivuilla heti sen jälkeen kun studiosessioissa saadaan aikaiseksi jotain jälkipolville kerrottavaa…